Uskalla epäonnistua

Työelämä vilisee tällä hetkellä lausahduksia kuten ”meillä saa ja pitää tehdä virheitä”, ”virheistä oppii” ja ”muutos ei tapahdu mukavuusalueella”. Yritysmaailman huiput kertovat kuinka et voi menestyä, ellet tee virheitä. Tämän toteutus jää kuitenkin vielä usein lausahduksien varjoon.

Yritämme valaa meihin varovaisiin ja pessimistisiin suomalaisiin tätä uutta ajattelutapaa, joka maailmalla on saanut jo huomattavasti enemmän kannatusta. Samaan aikaan, kun yritämme viestiä, että virheitä kannattaa tehdä, odotamme kuitenkin kaiken ympärillämme toimivan täydellisesti. Kuinka moni toivoo saavansa runsaasti sähköposteja väärään osoitteeseen? Kuinka moni toivoo, että saa kassalla asiakaspalvelijakseen harjoittelijan? Kuka toivoo, että kampaaja tällä kertaa mokaisi oikein kunnolla?

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että meidän pitää uskaltaa epäonnistua. Se, että näyttää epävarmuutensa ja kertoo avoimesti, mitä ei tiedä, vahvistaa tutkimusten mukaan ihmisten välistä luottamusta. Epäonnistumisista siis on hyötyä tässäkin suhteessa. Se näyttää sinussa olevan jotain inhimillistä, samaa kuin meissä muissakin. Tarkastelemalla epäonnistumisia jälkikäteen, voimme tehdä paljon huomioita siitä, miten voimme parantaa toimintaamme ensi kerralla. Ikinä ei voi myöskään tietää, mihin seuraava suuri moka johtaa. Parhaimmillaan epäonnistumisesta oppii niin paljon, että tuttua ja turvallista reittiä käyttämällä ei koskaan pääsisi samaan lopputulokseen. Virheitä tehdessä tulee aina venyttäneeksi omaa mukavuusaluettaan.

Etuja näyttää olevan niin paljon, että luulisi jokaisen käyttävän päivänsä ainoastaan mokailuun. Miksei näin kuitenkaan ole? Vaikka edellä luetellut loistavat edut kuuluvat uskallukseen epäonnistua, on sitä silti joskus vaikea toteuttaa. Virheiden tekeminen voi olla vaikeaa. Ympäristön ja oman itsensä aiheuttamat paineet onnistua voivat olla hyvinkin suuret. Kuka haluaa tietoisesti sählätä, olla huono tai aina väärässä?

Viimeisimmän blogini julkaisusta on kulunut neljä kuukautta. Tekisi mieli sanoa, että on ollut niin kiire, ettei ole ollut aikaa. Oikeastaan olen kyllä kirjoittanut muutaman blogin tässä välissä, mutta en ole kehdannut julkaista niistä yhtäkään. Ne olivat niin hämmentäviä. Niissä ei ollut sanomaa eikä tarinaa. En itsekään oikein tiennyt, mitä ajoin takaa. Selitin lihaskudoksesta ja organisoitumisesta samassa lauseessa. Nyt kun mietin, pitäisi varmaankin julkaista nekin. Uskaltaa epäonnistua.

Epäonnistumisiin liittyy minun mielestäni kaksi haastavaa kysymystä. Missä asioissa saa mokailla? Mistä tietää milloin on aika ottaa riski, ja milloin on paljon parempi ottaa varman päälle? Ei riski voi aina olla hyvä vaihtoehto. Mikä olisi siis hyvä strategia epäonnistumisille? Toinen haaste liittyy ihmisten suhtautumiseen epäonnistumisiin, silloin kun he eivät itse ole epäonnistujan roolissa, vaan vastaanottamassa epäonnistumisen kustannuksia. Esimerkiksi harjoittelijan hitautta tai laskuvirheitä. Ympäristön viestit ovat sekavia. Saat mokailla, niin kauan kuin se ei haittaa minun elämääni?

Miten ympäristön, eli minun, sinun ja muiden pitäisi muuttua, jotta kaikkien olisi helpompi tehdä ja myöntää virheensä? Miten suhtaudut ensi kerralla, kun huomaat jonkun toisen mokanneen? Saako harjoitella? Saako pyytää apua? Saako näyttää, että ei osaa?